Sundsvall 12.9.2013

Täällä ollaan, ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolella IW:n asioissa. Eilen matkustimme Maija-Leenan kanssa Tukholman kautta Sundsvalliin. Pakko myöntää, että HIEMAN jännitti.

Torstaiaamuna alkoi kokous. Ikävä oli, että Islanti jäi sittenkin pois tapaamisesta.

Taloudelliset syys olivat esteenä.

Päälimmäisenä asiana on tullut jäsenten ikä ja kyky tai halu käyttää nettiä. Miten siis saadaan lisää jäseniä,jotta Inner Wheel järjestönä ei lopu Pohjoismaissa. Vain Tanska on poikkeus, uusia jäseniä on tullut ja uusi klubikin on perustettu.