Inner Wheel tarjosi musiikkielämyksen hyväntekeväisyyskonsertilla

 

Inner Wheel Piiri 142 järjesti Tapiolan kirkossa 15.1.2012 hyväntekeväisyyskonsertin Kansainvälisen Inner Wheel –päivän johdosta.

Konsertissa esiintyivät espoolainen opiskelijasekakuoro Dominante Seppo Murron johdolla sekä sellisti Seeli Toivio ja harpisti Lily-Marlene Puusepp. Kuoron ohjelma koostui nuorekkaasta ja myös perinteisestä kuoromusiikista, millä kuoron nuoret kirkkaat äänet ja puhtaat soinnut täyttivät akustiikaltaan hyvän kirkon. Jokaisen kuulijan sydän sykähti harpun aloittaessa Järnefeltin Berceusen tai Schubertin Serenaadin ensimmäiset sävelet, joihin sello yhtyi ja duo toi kirkkoon hienostuneen tervehdyksen musiikin kulta-ajalta.

Piiriin kuuluvat klubit olivat onnistuneet lippujen myynnissä. Kirkko täyttyi kuulujoista; kaukaisimmat saapuivat yhteiskuljetuksilla Hangosta ja Riihimäeltä. Kun kaikkiaan 452 henkilöä oli ostanut lipun, saatiin hieno tuotto. Inner Wheel tukee huumeiden vastaista toimintaa ja jakaa sen vuoksi varat huumeiden etsintään tarkoitetun koiran koulutuskustannuksiin ja Koulutus elämään –projektiin. Tällä projektilla vahvistetaan lasten ja nuorten itsetuntoa vastustaa huumeita ja päihteitä, jos ja kun niitä heille tarjotaan.

Konsertin aikana ja sen päätyttyä yleisön kasvoilta loisti musiikin tuottama ilo ja tyytyväisyys. Inner Wheel –järjestön vuoden teema ”Think ahead – aim high” toteutui käytännössä.

Kuvagalleria – Espoo-Tapiolan IW-päivän konsertti 2012